lauantai 2. toukokuuta 2026

TOUKOKUUN 2 PÄIVÄ 2026

 

Eilen vaihtui kuukausi ja lämmintä oli ja on vielä tänäänkin.

Sunnuntaina ja maanantaina on luvassa viileetä ja mahdollisesti jopa sadettakin. No sadetta maa kyllä kaipaa vaikkei se nyt muuten ole kivaa. Eilen oli meillä täällä talolla vappujuhlat. Teimme vohveleita hirmuiset määrät ja paljon niitä syötiin ja niistä tykättiin. Kahvikin loppui jossain vaiheessa, mutta oli simaa ja mehuja ja semmosta ihan riittämiin. Äsken otin kahvin kanssa yhden vohvelin. Vaikka lämmitin niin ei enää maistu samalta kuin tuoreena ja kuumana.

Rauhallista on elämä ollut ja olen kyllä tykännyt. Tein listan niistä töistä, jotka syystä tai toisesta on jäänyt hamaan tulevaisuuteen. Niitä on paljon, mutta olen jo saanut silitykset pois listalta, verhot on pesty ja silitetty, mutta ei vielä ikkunassa, kun se on niin vaikeeta mulle se kiipeäminen. Ikkunoita ei tarvii pestä makkarissa ne oli ihan puhtaat - ehkä sitten syksyllä pesen ne. Iso ikkuna on kyllä listalla, mutta en ole vielä siellä asti. Sain  kirjeenvaihdon ja kuitit mappeihin toissapäivänä ja se oli melkein pakko jo tehdä, kun kasa oli niin suuri ettei laatikkoa uskaltanut avata ettei kasa olis syliin kaatunut. No, nyt se on tehty. Yhden papan langoista aloitin sukkia neulomaan, mutta se jäi kesken, kun jämälankamatto villalagoista alkoi innostaa ja virkkasin sen valmiiksi. Olen nyt virkannut hameen, tuolinpäällismaton ja pationmaton sillä seurauksella, että eilen turpos tää peukalonvarsi ja oli kamala särky koko päivän. Illalla kun juhlat oli ohi ja siivoukset tehty ja pääsin kotiin niin aloin huoltaa kättäni. Laitoin kipugeeliä paljon ja hieroin sitä peukkuun ja sit laitoin siteen ja sen päälle vielä rannekkeen ja tän uusin vielä nukkumaan mennessä. Aamulla ei yhtään särkenyt. Nyt särkee taas, mutta ei ollenkaan niin kuin eilen.

Aloitin kolmatta mattoa tekemään jo, mutta nyt on pakko ottaa rauhallisesti kivun ja turvotuksen takia, joten se valmistuu sit kun valmistuu - joskus.

Käsityökerhossa käyn vielä pari kertaa, mutta sitten on kesätauko ja luultavasti lopetan sen sitten kokonaan. Katsotaan nyt mitä kesä tuo tullessaan.

Maanantaina pääsen taas Prismaan ostoksille. Ostan hyvin mielelläni sieltä kuukauden tarvikkeet eri ruokia varten, kun se tulee paljon halvemmaksi kuin jos ostaisin ne täältä. 

Viime kuun alussa ostin kolmen ruokalajin tarvikkeet sieltä ja pakkasessa on vielä ainakin kaksi kippoa täynnä ruokaa. Ja onnistunutta ruokaa. Nääs kun en läheskään aina onnistu ja joskus tekemäni ruoka maistuu niin kummalliselta ettei sitä voi edes syödä. Ehkä kuitenkin sitkeä tekeminen auttaa. Tässä kuussa itse tekeminen on erityisen tärkeää, koska kelalta tuli tieto, että tarkistuksen jälkeenkin minun pitää maksaa heille 446,85 euroa liikaa maksetusta asumistuesta ja se on maksettava 27.6. mennessä. He kuitenkin hyväksyivät maksusuunnitelmani eikä se myöhästy heidän toivomastaan päivämäärästä kuin 5 päivää. No mutta tämä ylimääräinen meno tarkoittaa sitä, että minun pitää olla erittäin tarkka ruokamenoissa ja tietty muissa menoissakin. 

Haluan aloittaa ison tupsumaton tekemisen ja olen jo ostanut sitä varten tiettyjä lankoja, joita minun piti ostaa kerralla iso kasa lisää, mutta nyt pitää sekin jakaa useammalle kuulle. Onneksi tupsumatto on siis oma juttuni eikä sillä ole aikarajaa. Valmistuu sit kun valmistuu.

Ryijystä olen tehnyt vasta ensimmäisen piston. Nyt on tärkeämpää saada vanhat asiat pois ensin ja siitä sitten jatkan näitä omia uusia juttujani.

No, niitä listalla olevia asioita ei enää ole paljon jäljellä, mutta tekemistä riittää silti. Ompelen joku päivä yhden tyynyn valmiiksi ja siinä on yksi tekemätön asia, jonka tekemisessä ei sitten montakaan minuuttia mene. Kaksi saumaa ja homma on valmis. Tyyny on täynnä tupsujen siistimisjätettä eli siis lankojen silppua. Tulee pehmeä tyyny sängyn päälle. 




Tässä on ne kolme jämälanka juttua, jotka olen viime syksystä tehnyt. Tänä ylimmänen on tehty saamistani villalangoista ja kaksi muuta on villasekoitelangoista. 

Leppoisia päiviä on vielä edessäpäin ja niitä rakastan ja seuraavaksi saankin ulkoruukkuihin orvokkeja istuttaa näinä ihanina rauhallisina päivinä. Maanantaina ostosreissulla ostan näitä orvokkeja ja ja multaa ja alan istuttaa. Orvokithan kestävät pakkasta pikkasen, joten jos paha takatalvi vielä uhkaa niin orvokit kestää -5 astetta pakkasta. Sitten en tiedä miten tuulet ja tuiskut vaikuttaa, mutta ehkä niitä ei niin hirveän kamalina tulekaan ennen kesälämpöä.

Takapihalla minulla riittääkin hommia, kun vanhat talven rippeet pitää haravoida pois ja katsoa, että paikat on ok uutta varten. Väinö kisu on toivottavasti mukana riemussa sitten takapihalla. Kalossitkin minulla jo on ostettuna että jalat ei takapihalla kastu - siellä kun aina on märkää.

NÄIN, MUKAVAA KESÄN ODOTUSTA KAIKILLE!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TIISTAI 16.6.2026

Tältä tämä käsityö nyt näyttää. Alempi on sen pohja ja ylemmässä ehdin eilen tekemään kolme väriä. Tällä koukkuneulalla se on helppoa ja nop...