Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!!!
Mun vanha kukkapöytäni kaatui muutama päivä sitten. Kaikki ruukut olivat nurin, mutta aika vähillä vaivoilla selvittiin kuitenkin. Vain yksi ruukku ja sen sisältö piti heittää pois.
Tässä vanha pöytä vielä makaa maassa. Ruukut olin jo laittanut reeraan ympärille. Onni tässä asiassa oli se, että minulla oli jemmassa yhdessä asunnossa vanha keittiönpöytäni ja otin sen nyt käyttöön. Ylempi valokuva kertoo millainen siitä uudesta pöydästä sitten tuli. Kelpaa ainakin toistaiseksi.Tässä on nyt kolme kuvaa mun tekeillä olevista käsitöistä. Ylimmässä on vaneripohjainen koripohja, iso, jota on aika hurjaa virkata. Oikea käteni väsyy yhden kierroksen jälkeen ja silloin on pakko pitää tauko. Olen aloittanut tämän jo neljä kertaa enkä vieläkään ole tasapainoista jälkeä saanut, mutta jatkan nyt hetken verran ja jos ei ala seinät nousta suoriksi niin pitää taas purkaa. Saa nähdä jaksanko ikinä saada tätä valmiiksi asti. Toinen kuva kertoo pohjasta, jonka itse tein kartongista ja Pinterestin ohjeen mukaan. Löysin Lankavasta koukkuneulan, mikä tarkoittaa, että sen toisessa päässä on virkkuukoukku ja toisessa päässä neulanreikä sukkulointia varten. Olen sen tilannut ja odotan malttamattomana, että se tulisi ja pääsisin kokeilemaan miten hyvin se toimii tässä pohjassa. Kolmas kuva kertoo maton virkkauksesta. Virkkasin jo patiolle yhden maton, joka on vielä viimeistelemättä ja joka on aika kapea ja tämä taas on tulossa patiolle eri paikkaan ja on siksi aika leveä mutta siitä ei tule kovin pitkää. Tämä on virkattu vain villalangoista ja siksi tietty huono ulos, mutta johonkin ne villalangat on saatava menemään. Toinen samanlainen matto on sitten vielä tulossa patiolle. Näitä töitä tehdessä aika kuluu, mutta käsi todella rasittuu. Osaan minä laiskotellakin, että lepään todellakin aika tavalla ja silloin ratkon kryptoja. Siinäkin kyllä käsi rasittuu kun niitä monta teen putkeen. Tykkään kryptoista ja olen sitä harrastanut jo monta vuotta.
Kävelyä olen yrittänyt myös lisätä ja nyt on tavoitteena kuukaudessa kävellä 40.000 askelta vähintään. Viime kuussa pääsin yli 20.000 askeleeseen ja nyt yritän päästä 10.000 askeleeseen viikossa. Se on tavoite ja juuri nyt olen jäljessä. Viime viikko jäi vähän yli 8000, edellinen yli 10.000.
Vaikka minä tässä kuussa olen karkkilakossa niin saan syödä jäätelöä ja ostin sitten pienen puolen litran purkin enkä lukenut sitä niin tarkkaan ja se olikin suklaajäätelöä enkä minä siitä tykkää. Söin sen purkin vain osin ja loput jätin. Kumma etten tykkää suklaajäätelöstä, kun yleensä kuitenkin jätski maistuu hyvinkin.
Tänään sunnuntaina aion vain virkata jotain, saa nähdä kuinka kauan käsi taas kestää ennenkuin se pitää kääriä geeliin ja kämmekkäiseen taas muutamaksi päiväksi lepoon.
Lenkille menen niin, että käyn kirjastossa samalla. Siellä ei kai vielä sada, illalla vasta vai miten se nyt menikään.
Jaahah Väinö kisu heräsi ja kävi syömässä ja meni takaisin nukkumaan. Väinö täyttää tässä kuussa 15 vuotta, päivä ei ole tiedossa, joten juhlitaan koko kuukausi. Yritän löytää sille keltaista bilanx raksuja, koska kisu tykkää niistä kovin. Eilen katsoin peten koiratarvikkeen ja mustin ja mirrin eikä niissä ollut. Tarvii kattoo tokmanni ja puuilossa kävin viime viikolla eikä siellä ollut eikä prismassakaan. Keltainen on seniorikissalle tarkoitettu raksu. Jotain vielä pitäisi keksiä kisulle.
OIKEIN RENTOUTTAVAA SUNNUNTAIPÄIVÄN JATKOA!!





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti