LAUANTAI 24.55.2025

 

Tällainen puska löytyi lenkkini loppupuolella toissapäivänä. Seisoin siinä jalat täristen jo ja sain kuin sainkin kuvan otettua. Sitten keräsin kaikki loppuviimeiset voimat ja tulin kotiin. Jostain syystä tämä lenkki aiheutti niin huonon olon, että olin jo ambulanssia soittamassa, kun kuitenkin päätin mitata verenpaineeni ensin. Hämmästyin kamalasti, kun paineet olikin ihan ok, vain pulssi seilasi ylös ja alas. Vasta ihan loppu illasta pulssi suostui viimein tasaantumaan ja uskalsin mennä

nukkumaan.

Eilen perjantaina olin sitten ihan koko päivän sisällä yöpuku päällä ja sängyssä nukkumassa. Olo koheni kyllä, mutta nytkin vasta yön ensi tunteina olo tasaantui ja yö oli rauhallinen vaikkakin lyhyt.

Tänään olen käynyt kylällä postissa ja kävin samalla reissulla myös kirjastossa. Kotiin palatessani otin pihastamme pari kuvaa. Puut alkavat kukkia, näyttää somalta.

Nämä kaksi pientä örkkiä on tilaustyö. Muuta en viime aikoina olekaan tehnyt tällä rintamalla.

Sukkia neuloin veljenpojalle kolmet ja ne hän on just vastaanottanut ja oli kai tyytyväinen.

Aion neuloa vastedeskin sukkia ja nyt neulon ihan vain kuluttaakseni lankojani. Annan ne sitten hyväntekeväisyyteen, jotka ei mene kaupaksi. Käsillä pitää olla tekemistä. Myös tätä hamettani virkkailen nyt kesän aikana ajatuksena, että josko mahtaisin saada sen valmiiksi talveksi, jalkojani lämmittämään.

Kun tulin kotiin postista menin vielä takapihalle töihin. Minni-kisu oli oksentanut pation matolle, joten siivosin maton. Laitoin sen isolle pöydälle ja pesin lämpimällä vedellä paikan ja jätin maton sitten reunalta roikkumaan toiveena, että se lähipäivinä kuivuisi. Sitten lakaisin pation roskista niin hyvin kuin tällä erää taisin.

Nypin myös kukkalaatikkoni orvokit.

Hetken aikaa vietin Minni-kisun kanssa takapihan marja-aronia aidan luona, jonka edessä kisu mielellään katselee pellolle päin. Siellä kun nykyisin on isoja koiria, aitauksessa tosin, mutta joskus myös valvonnassa ulkona pellon laidalla. Myös joskus siellä liikkuu muita pieneliöitä kuten pupuja.

Minni-kisuhan on kuuro. Se kuuroutui vuosi sitten ja olemme opetelleet eri käsimerkkejä, jotka se kyllä ihan hyvin on oppinut. Minä juttelen sille kuitenkin ihan niin kuin Väinöllekin ja kisu seuraa mun naaman liikkeitä joskus tarkkaavaisestikin. 

Onneksi kisut olivat jo vuoden asuneet täällä, joten Minnin kuuroutuminen on jo kaikkien tiedossa ja tutut ihmiset autoineen osaavat jo varoa ja kisu itse on välillä ihan mahdottoman arka menemään enää etupihalle. Jos se menee niin aika pian se jo on patiolla nukkumassa. Toistaiseksi ollaan pärjätty.

Ensi kuussa Minni täyttää jo 15 vuotta ja Väinö, joka on oikeasti Minnin pentu, täyttää 14 vuotta. Minnille sattui vahinko ennen kuin se ehdittiin leikata ja kisu sai 6 pentua, joista Väinö jätettiin Minnille huolehdittavaksi ja muut luovutettiin pois. Minä olen kisujen kolmas omistaja ja myös viimeinen.